Maailmalla

Ajattelin taas raapustaa jotain, vaikkei tätä kukaan edes lue ikinä. Pari päivää on mennyt pelatessa ESO:a, sillä hankin siihen Thieves Guild lisäosan. Siinä riittää pelattavaa useaksi päiväksi ja alla on kuvankaappaus pelistä.Screenshot_20160311_161344Oona lähti sunnuntaina luokkakavereiden kanssa Ranskaan. Hän tutustuu siellä paikalliseen koulujärjestelmään. Lentomatka meni kuulema ihan hyvin ja Oona on majoittunut isäntäperheen luokse. Siinä perheessä vain Sarah (15v) puhuu englantia ja tämä oli meillä vierailulla tammikuun loppupuolella. Itse uskon Oonan pärjäävän. Hän saa torstaina käydä Pariisissa.

Itse olin tänään töissä Kristallilla. Siellä kävi muutama asiakas, mutta suurimman osan ajasta sain olla joutilaana. Onneksi sää on ollut miellyttävä jo pidemmän ajan, eikä ole tarvinnut palella. Olen myös siivonnut taloa ja pessyt runsaasti pyykkiä.

Koneen ääressä

Innostuin niin paljon Shamanin oppilaan muokkaamisesta E-kirjaksi, että tein saman jatko-osalle Kaksi polkua. Nyt sekin kirja on muokattu julkaisukuntoon ja ajattelin laittaa sen myyntiin E-kirjana. Touhussa vierähti useampi päivä, sillä tein paljon korjauksia kielioppiin ja tekstin pitäisi olla nyt melkein virheetöntä.

Eilen oli Kristallilla töissä, eikä siellä ollut mitään tekemistä. Suurin osa päivästä meni lorvaillessa ulkona ja tietysti aika kävi varsin pitkäksi. Tuota kidutusta on kestettävä kesäkuun puoliväliin asti. Toivottavasti saan edes kesän vapaaksi, niin jaksan sitten etsiä syksymmällä töitä.

Oona lähtee ensi viikonloppuna Ranskaan, jossa hän tutustuu paikalliseen koulujärjestelmään. Minun täytyy vielä hankkia hänelle matkalaukku ja nostaa rahaa. Passin hankimme jo vuoden vaihteessa. Koululaiset saavat tutustua kokonaisen päivän Pariisiin ja toivon hartaasti, ettei Isis tee silloin terrori-iskuja.

Vihdoinkin valmis!

Olen saanut viimein päätökseen useita päiviä kestäneen projektin, jossa muokkasin Shamaanin oppilaan E-kirjaksi. Laitan sen jakoon täysin ilmaiseksi ja toivon edes jonkun kiinnostuvan siitä. Loppuun lisäsin jopa pienen matemaattisen pähkinän purtavaksi, jotta saisin edes jotain palautetta kirjasta!

Myönnän avoimesti, että tekstissä on varmasti vielä kirjoitusvirheitä. Wordin oikoluku ei millään löydä väärin taivutettuja sanoja, jos ne löytyy sanastosta. Toivon todella sellaista tekstinkäsittelyohjelmaa, joka osaisi korjata kaikki kirjoitusvirheet, mutta sen ohjelman keksimiseen menee varmasti vielä vuosisata aikaa.

Eilen oli töissä Kristallissa ja pakkasin kirjoja laatikoihin. Loppupäivä menikin sitten taas kärvistellessä pakkasessa. Huomenna on shakkikerho, mutta ajattelin silti kirjoittaa uutta tekstiä Elben taru kuutoseen. Se onkin ollut mietintätauolla tuon E-kirjan muokkauksen aikana.

Shamaanin-oppilas E-kirjaan saa tutustua viereisestä linkistä.

Ideasta toimintaan

Keksin muutama päivä sitten sellaisen idean, että voisin julkaista Elben taru ykkösen E-kirjana ja vielä täysin ilmaiseksi. Silloin lukijalla olisi mahdollisuus tutustua kirjasarjaani ja päättää itse haluaako hän lukea jatko-osia.

Kohtasin heti ongelman, sillä minulla ei ollut tallennettuna ykkösosaa doc-päätteisessä muodossa, vaan löysin vain pdf-muotoon tallennetun tiedoston. Se pdf-tiedosto on vielä A4 koossa, joten se ei oikein sovi julkaisuun. Sain kuitenkin kopioitua tuon tiedoston Wordiin ja käytin eilisen päivän kirjan muokkaamisessa julkaisukuntoon. Joudun tekemään tekstin sisennykset uudelleen ja samalla korjaan lauserakenteita paremmaksi. Siinä riittää puuhaa useaksi päiväksi.

Keskiviikkona pelasin shakkia tuloksella 10,5/12. Muutoin olen ollut kotona kirjan parissa ja Oona tietysti on käynyt koulua. Hän yrittää saada kesätyöpaikan, jotta voisi rahoittaa ensi syksyn lukio-opiskeluja. Oppikirjoihin menee valtavasti rahaa, enkä itse pysty hankkimaan niitä Oonalle.

Tylsä työpäivä

Eillen olin taas kerran Kristallilla työharjoittelussa. Päiväni mateli tosi hitaasti, koska siellä ei käynyt yhtään asiakasta, eikä ollut mitään tehtävää. Jouduin siis seisomaan koko päivän ulkona ja sitä kutsutaan työharjoitteluksi. Se otti hiukan pattiin.

Kävin myös TE-toimistossa laatimassa jatkosuunnitelman työllistymiselle ja kuten arvata saattaa, sain määräyksen jatkaa tuota työharjoittelua kesäkuun puoliväliin saakka. Onneksi minun on käytävä Kristallissa vain kerran viikossa, kun taas työkaverini Marko joutuu olemaan siellä kolmena päivänä viikossa.

Kristalli on kuulema saanut kaupungilta 25 000 euroa työllistämisvaroja, mutta he eivät silti aio palkata ketään töihin. Tuokin on hiukan kummallista, koska meistä työharjoittelijoista ei aiheudu lainkaan kustannuksia Kristallille. Vaikuttaakin siltä, että tuo kristillinen yhteisö pitää saamansa tuet itsellään, eikä välitä tuon taivaallista työttömien toimeentulosta.

Tänään lämmitin uunia ja pesin kaksi koneellista pyykkejä. Pestävää jäi vielä ainakin kolme koneellista. En ole ehtinyt edes kirjoittaa kirjaani pariin päivään, mutta yritän vielä tänään rapustaa jotakin.

Arkielämää

Voisin kertoa jotain viikostani, vaikkei tätä blogia kukaan edes lue, koska en ole kertonut siitä muille. Maanantaina olin Kristallilla työharjoittelussa ja sain kasata yhden seinähyllyn. Loppuaika olikin sitten lorvimista tekemisen puutteessa.

Tiistaina pesin peräti kolme koneellista pyykkiä. Tuli samalla siivottua taloa. Ehdin myös kirjoittaa ja jopa pelata ESO:a pitkästä aikaa. Siihenkin on pakko käyttää aikaa, jottei saa potkuja eri killoista.

Tänään kirjoitin taas kirjaa aamupäivän. Tyttärelläni Oonalla oli liikuntapäivä ja hän laski pulkalla mäkeä Kotilanvaaralla. Iltapäivällä oli shakkikerho kirjastolla ja sain tuloksen 10,5/12, joka on tämän vuoden paras. Normaalisti pistesaaliini liikkuu kahdeksan ja kymmenen välillä. Viime viikolla sain 8,5 pistettä.

Elben tarun jatko on edennyt ihan hyvin. Sitä on mukava kirjoittaa. Minulla on päässäni summittainen juoni tulevista tapahtumista, mutta tavallaan tarina elää omaa elämäänsä. Tapahtumat seuraavat loogisesti toinen toistaan ja oikeastaan siinä ei ole lukijalle mitään yllätystä. Sitä pitäisi varmasti vielä mietti enemmän, mutta tälläkin hetkellä tarina on niin intensiivinen ja vauhdikas, ettei lukijalle tule missään vaiheessa tylsää.

Kirjoittamisen intoa

Tänään tuli kirjoitettua ihan kivasti uutta tekstiä. Lisäsin kirjaani prologin, jossa kerroin lukijalle tapahtumista, jotka syöksevät itse pääjuonen käyntiin. Tein myös paljon muitakin lisäyksiä, joilla tarkensin ja syvensin juonellisia tapahtumia, jottei lukijalle jäisi mitään epäselväksi. Luonnollisesti samalla luin tekstiä ja korjasin kirjoitusvirheitä, sekä muokkasin lauserakenteita paremmaksi. Kirjoittaminen on siitäkin syystä mukavaa, että voi muokata tapahtumia aina siihen saakka, kun kirja on julkaistu. Siinä saa tavallaan Jumalan roolin ja voi aina palata takaisin menneisyyteen tekemään muutoksia, jotka vaikuttavat tulevaisuuteen. On minulla käynyt useasti niinkin, että olen halunnut muokata kirjaa jopa julkaisun jälkeen. Kirjailija kun ei ole koskaan täysin tyytyväinen kirjoittamaansa tekstiin, sillä aina löytyy parannettavaa.

 

Töitä ja pelailua

Tänään oli henkisesti raskas päivä. Aamupäivän loikoilin sohvalla ja tuijotin telkasta tallennettuja tiededokumentteja. Sitten pitikin mennä töihin paikalliseen kierrätyskeskukseen Kristalliin. Sain purkaa yhden pöydän ja loppupäivä meni ulkona seisoessa, koska ei ollut mitään tehtävää. Minusta onkin varsin tyhmää, että meitä työttömiä seisotetaan ulkona TE-toimisto käskystä. Luulevatko päättäjät todella työttömyyden poistuvan sillä tavalla? Ei ole mikään ihme, että työttömät masentuvat, jos heitä kohdellaan noin huonosti.

Eilen illalla pelasin ESO:a (The Elder Scrolls Online), jonka hankin jo viime kesänä. Peli on multiroolipeli eli kaikki pelaavat samassa pelimaailmassa ja voivat kommunikoida ja jopa taistella keskenään. Päähahmoni on Elderal ja olen saavuttanut sillä VR16 (veteraani) tason, joka on tällä hetkellä korkein mahdollinen.  Pelissä tykkään lähinnä kerätä kaikkea mahdollista luonnossa liikkuessa. Niitä on sitten kiva myydä muille pelaajille guildstoressa (killoissa) ja tienata niin kultakolikoita. Pelitililläni on jo 1 700 000 kolikkoa ja alkaa olla vaikeaa keksiä niille käyttöä, koska osaan jo kaiken tarpeellisen.  Alla kuva tuosta Elderalista. (Tykkään pelata naishahmoilla.)

Elderal
Elderal

Lukemista ja kirjoittamista

Eilen sain olla koko päivän yksin kotona. Luin ajankuluksi Johanna Sinisalon Finlandia-palkinnon saaneen kirjan Ennen päivänlaskua ei voi, joka oli Oonan lukukirjana koulusta. Kirja oli kerrassaan surkea. Rakenne oli huono, koska siinä oli jopa yhden lauseen mittaisia lukuja. Kirjoituskieli oli myös tökeröä ja sekavaa, sekä vertaukset ontuivat tyhjyyttä. Kirjassa ei ollut myöskään minkäänlaista juonta, eikä edes jännitettä. Kaikki kirjan tapahtumat voi sanoa yhdellä lauseella. Mies löytää peikon ja vie sen metsään, koska se raateli hänen ystävänsä kuoliaaksi. Kirjan ainoa hyvä puoli oli se, että sain sen luettua läpi kuudessa tunnissa. Kirjoitan itse miljoona kertaa parempia kirjoja ja siksi ihmettelen suuresti tuota Finlandia palkintoa. Onko todella niin, että se palkinto annetaan aina vuoden huonoimmalle kirjalle?

Tänään kirjoitin Elben tarua. Olen menossa sivulla 450 tarinassa, johon tulee luultavammin yli 700 sivua tekstiä. Sitten puolitan sen kahteen erilliseen kirjaan.  Hain noiden kirjojen julkaisuun avustusta Taiteen edistämiskeskukselta, sillä työttömänä on vaikeaa saada rahat riittämään kirjojen painattamiseen.

Oona pääsi tänään kotiin sieltä rippikoulun kurssilta. Viikonloppu oli kuulema mennyt ihan hyvin ja ruokaakin oli saanut ainakin viisi kertaa päivässä. Itse söin eilen pyttipannun ja tänään pakastepitsan. Joskus vain laiskottaa tuo ruuanlaitto, mutta parasta ruokaa on tietysti itse tehty ruoka.

Levollisia hetkiä

Eilinen päivä meni pyykinpesussa ja pestävää jäi vielä pari koneellista. Pelasin myös The Last Of Us pelin loppuun ja sen lisäksi lisäosan Left Behind. Tuo lisäosa oli kerrassaan mahtava! Siis paljon parempi kuin itse pääpeli. Se keskittyi Ellien elämään ja täytti myös yhden aukkokohdan itse pääpelin juonesta.

Tänään otinkin rennosti. Katsoin aamupäivällä nettivideoita ja iltapäivällä innostuin kirjoittamaan Elben tarua. Ajattelin kirjoittaa koko juonen alusta loppuun ja jakaa sen sitten kahdeksi erilliseksi kirjaksi. Eli tavallaan ole jo kirjoittamassa kuudetta osaa, jolla ei ole vielä nimeä. Haluan myös kirjoittaa jatko-osan Caelum tieteiskirjalle, sekä mahdollisesti toisenkin tieteiskirjan, joka kuvaa vuoden 2300-luvun elämää ennen Caelumin tapahtumia. Tuota kirjaa varten minulla on kirjan rakenne ja juonikin valmiiksi mietittynä ja uskon siitä tulevan kerrassaan upea teos.

Äsken vein Oonan rippikoulun viikonloppukurssille. Haen hänet sieltä vasta sunnuntaina, joten minulla on pari päivää omaa aikaa kirjoittaa kirjaa. Oonan olisi pitänyt käydä rippikoulu jo viime vuonna, mutta innostus lopahti yllättäen.