Kohtalon sinetti julkaistu

Sain tänään kirjapainosta uusimman kirjani Kohtalon sinetti, joka on Elben tarun seitsemäs osa. Kirja myös päättää Elben tarun sarjan. Olen varsin tyytyväinen kirjaani ja sain sille mielestäni riittävän hyvän lopun. Kirjasta löytyy tarkempi esittely omalta sivulta. Aion jatkossa keskittyä aiemmin mainitsemani dekkarin kirjoittamiseen, jota on jo kirjoitettu melkein 300 sivua.

Olen ollut yli vuoden työttömänä ja tähän mennessä olen saanut täytettyä aktiivimallin ehdot. Paikkakunnallani ei kuitenkaan ole enää mitään koulutusta, johon voisin osallistua, joten en voi jatkossa täyttää aktiivimallin ehtoja ja siksi vähäiset tuloni tippuvat vieläkin alemmaksi. Siksi yritänkin julkaista tuon työn alla olevan dekkarini jonkun suuren kustantamon kautta ja sen takia siinä kirjassa on vielä paljon työstettävää.