Pohjolan tuulet julkaistu!

kansi_pieniSain hetki sitten postipaketin, jossa on uusinta kirjaani Pohjolat tuulet. Kirja näyttää muuten hyvältä, mutta kannet ovat varsin tummasävyiset. Luulin niiden tulostuvan kirkkaampina väreinä, kuten kuvassa.

Kyseessä on siis jatko-osa Elben tarulle, jossa kuvataan enimmäkseen Elben tyttären Asla Valkohiuksen elämää, kun tämä pakenee Pohjolaan. Kirjassa on melkein 600 sivua tekstiä, joten sitä ei voi lukea yhdessä päivässä. Itse olen ainakin tyytyväinen tarinan etenemiseen, sekä kirjan tapahtumiin.

Olen ollut työttömänä nyt kolme kuukautta ja sen seurauksena rahavarat ovat lopussa. Painatin kirjan veronpalautuksilla ja loput niistä tuloista meni tyttäreni vanhojentanssimekkoon.

En saanut tehtyä polttopuita jatkuvien vesisateiden ja jalkakipujen takia, mutta uskon silti puiden riittävän ensi talveksi. Muuten elämäni on kunnossa ja jatkan kirjoittamista. Olen myös pelannut päivisin ESO:a.