Pakkaspäiviä

Aika on taas vierähtänyt nopeasti edellisestä postauksestani. En sen puoleen usko kenenkään lukevan kirjoituksiani, koska ei ole tullut yhtään komentiakaan.

Joulumme meni normaalin perinteen mukaisesti. Söimme kinkkua, karjalanpiirakoita, riisipuuroa ja rusinakiiseliä. Sitten avasimme kuusen alla olevat lahjat. Loppiaisena nakkasin kuusen pihalle. Kävimme myös katsomassa kaupungin järjestämän uudenvuoden ilotulituksen, joka olikin varsin näyttävä, jopa minun mielestäni.

Pakkasta riitti!
Pakkasta riitti!

Tammikuun alussa olikin sitten varsin kovat pakkaset! Siitä on todisteena viereinen kuva, joka on tosin otettu huonon kännykkäni vga-tasoisella kameralla. Sisälämpötilakin putosi, koska asumme vanhassa talossa. Jouduinkin lämmittämään reippaasti uunia, sekä vääntämään lämpöpatte-reiden säätimiä suuremmalle.

Olen käynyt yhä töissä päivittäin ja työsopimustani jatkettiin syyskuulle. Sain myös autokorjauslaskut maksettua, sekä katsastettua autoni. Siltä osin kaikki on toistaiseksi kunnossa. ESO:a en ole pelannut pitkään aikaan.

Oikoluin uudestaan Shamaanin oppilas kirjani ja poistin dialogeista kaikki turhat kuvailut. Nyt se on edellistä versiota helppolukuisempi ja  selkeämpi. Samalla hankin sille ISBN-numeron. Kirja on yhä luettavissa PDF-muodossa ja se löytyy Elben taru painikkeen alta.

Sarjan viides osa Musta kuolema on täysin valmis. En ole vielä painattanut sitä kirjaksi rahanpuutteen takia, mutta toiveissa on, että saan sen julkaistua keväällä. Olen yhä kirjoittamassa kuudetta osaa Pohjolan tuulet, josta on koneella jo yli 300 sivua. Lopputapahtumien juoni on jo päässäni valmiina, mutta toki se hioutuu vielä paremmaksi kirjoittamisen yhteydessä.

1 vastaus artikkeliin “Pakkaspäiviä”

  1. Blogin lukija ilmoittautuu.. Päädyin tänne jo joskus muinoin, kun etsin netistä ESO:n pelaajia. Ajattelin vain nyt huikata täältä ruudun takaa, kun varmaan on ihan kivaa saada kommenttia. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *