Töitä ja shakkia

magnus_carlsenPari päivää sitten tuli valvottua pitkälle yöhön, jolloin seurasin netistä norjalaisen Magnus Carlsenin ja venäläisen Sergei Karjakinin välistä shakin MM-ottelua. Pitkillä miettimisajoilla pelatut pelit olivat päättynet tasan 6-6 ja kilpailu ratkesi pikapeleillä. Carlsen pelasi kaksi niistä tasan, mutta voitti kaksi seuraavaa. Se riiti maailmanmestaruuteen ja olin tosi onnellinen suosikkini voitosta. Carlsen vielä uusi mestaruutensa syntymäpäivänään ja kuittasi samalla itselleen yli puoli miljoonaa euroa.

Sitten muihin asioihin. Olen ollut osa-aikatöissä Nurmeksen evankelisen opiston ystävät ry:ssä arkistonhoitajana. Työnteko on ollut ihan mukavaa puuhaa pitkästä aikaa, eivätkä tehtävät ole olleet kovin vaikeita. Sain kuitenkin pari päivää sitten kuulla, että Kela pudottaa perhe-eläkettäni 300 eurolla kuukaudessa, joten en oikeasti tienaa työnteolla yhtään sen enempää kuin ollessani työtömänä. Työmatkakin on vielä pitkä, joten bensakulut nousevat moninkertaiseksi normaaleihin ajoihini verrattuna. Toistaiseksi minulla on tiedossa noita töitä ensi vuoden maaliskuulle.

Tyttäreni Oona aloitti lukion ja on jaksanut käydä siellä päivittäin, vaikkakin päivät ovat pitkiä ja raskaita. Itse olen yrittänyt kirjoittaa vapaa-ajallani, mutta töiden takia siihen jää liian vähän aikaa. Elben taru viitonen (Musta kuolema) on kuitenkin painatusta vaille valmis ja itse olen sisältöön varsin tyytyväinen. Kuudes osa on parhaillaan työn alla ja sitä on kirjoitettu 274 sivua, eivätkä päähenkilöt ole vieläkään päässeet Pohjolaan saakka, vaikka kirjan nimeksi pitäisi tulla Pohjolan tuulet. Epäilenkin kirjan paisuvan 600 sivuiseksi, jolloin olisi ehkä järkevää siirtää osa alkupään teksteistä tuon viidennen osan loppuun. Minulla ei ole edes rahaa kirjan painatukseen, koska joudun maksamaan 1 000 euroa autonkorjauksesta syntynyttä osamaksuvelkaa, sekä maksamaan myös Kelalle yli 500 euroa palautuksia. Kirjoitankin tuon kuudennen osa kaikessa rauhassa valmiiksi ja julkaisen Elben taru viitosen vasta vuoden 2017 keväällä.

ESO:n pelaaminen on jäänyt vähemmälle ja yleensä käyn katsomassa vain päivän postit, sekä päivitän samalla kiltakaupat. Joulukin on pian ovella ja pitäisi etsiä jostain kuusi. En ole ostanut vielä lahjojakaan ja rahapulan takia ne saattavat jäädä myös ostamatta. Pari  päivää  sitten  maksoin  yli 1 000 euron edestä pakollisia laskuja ja vielä jäi paljon maksamatta.

Ideasta toimintaan

Keksin muutama päivä sitten sellaisen idean, että voisin julkaista Elben taru ykkösen E-kirjana ja vielä täysin ilmaiseksi. Silloin lukijalla olisi mahdollisuus tutustua kirjasarjaani ja päättää itse haluaako hän lukea jatko-osia.

Kohtasin heti ongelman, sillä minulla ei ollut tallennettuna ykkösosaa doc-päätteisessä muodossa, vaan löysin vain pdf-muotoon tallennetun tiedoston. Se pdf-tiedosto on vielä A4 koossa, joten se ei oikein sovi julkaisuun. Sain kuitenkin kopioitua tuon tiedoston Wordiin ja käytin eilisen päivän kirjan muokkaamisessa julkaisukuntoon. Joudun tekemään tekstin sisennykset uudelleen ja samalla korjaan lauserakenteita paremmaksi. Siinä riittää puuhaa useaksi päiväksi.

Keskiviikkona pelasin shakkia tuloksella 10,5/12. Muutoin olen ollut kotona kirjan parissa ja Oona tietysti on käynyt koulua. Hän yrittää saada kesätyöpaikan, jotta voisi rahoittaa ensi syksyn lukio-opiskeluja. Oppikirjoihin menee valtavasti rahaa, enkä itse pysty hankkimaan niitä Oonalle.

Arkielämää

Voisin kertoa jotain viikostani, vaikkei tätä blogia kukaan edes lue, koska en ole kertonut siitä muille. Maanantaina olin Kristallilla työharjoittelussa ja sain kasata yhden seinähyllyn. Loppuaika olikin sitten lorvimista tekemisen puutteessa.

Tiistaina pesin peräti kolme koneellista pyykkiä. Tuli samalla siivottua taloa. Ehdin myös kirjoittaa ja jopa pelata ESO:a pitkästä aikaa. Siihenkin on pakko käyttää aikaa, jottei saa potkuja eri killoista.

Tänään kirjoitin taas kirjaa aamupäivän. Tyttärelläni Oonalla oli liikuntapäivä ja hän laski pulkalla mäkeä Kotilanvaaralla. Iltapäivällä oli shakkikerho kirjastolla ja sain tuloksen 10,5/12, joka on tämän vuoden paras. Normaalisti pistesaaliini liikkuu kahdeksan ja kymmenen välillä. Viime viikolla sain 8,5 pistettä.

Elben tarun jatko on edennyt ihan hyvin. Sitä on mukava kirjoittaa. Minulla on päässäni summittainen juoni tulevista tapahtumista, mutta tavallaan tarina elää omaa elämäänsä. Tapahtumat seuraavat loogisesti toinen toistaan ja oikeastaan siinä ei ole lukijalle mitään yllätystä. Sitä pitäisi varmasti vielä mietti enemmän, mutta tälläkin hetkellä tarina on niin intensiivinen ja vauhdikas, ettei lukijalle tule missään vaiheessa tylsää.

Shakkia ja pitsaa

Tänäänkin tuli pelattua aamupäivä ja kävin myös suihkussa. Sitten kävin kirjastolla pelaamassa shakkia ja sain tuloksen 9,5/12. Meitä on siellä vain neljä pelaajaa ja jokainen pelaa yhtä vastustajaa vastaan neljä peliä, joten kokonaispelimääräksi tulee tuo kaksitoista.

Kotona tein ruuaksi pitsaa. Tein itse pohjan ja päällisiksi laitoin ketsuppia, bolognesekastiketta (jauhelihalla), tomaattia, ananasta ja juustoraastetta. Siitä tuli ihan hyvän makuinen ja myös täyttävä.

Tyttäreni Oona on tuijottanut pelien nettivideoita Playstation konsolin kautta. Hän on viidentoista ja yhdeksännellä luokalla.