Syksyn kuulumiset

On vierähtänyt jo vuosi edellisestä postauksesta, joten lienee aika kertoa jotain uutta elämästäni. Viimeistelin keväällä dekkarini Paholaisen henkäys ja lähetin sen luettavaksi kuudelle suurimmalle kustantajalle. Olen saanut hylkäyksen jo kolmelta kustantamolta, joten kirjan tulevaisuus ei näytä kovin ruusuiselta.  Ainakin omasta mielestäni dekkarini on hyvin kirjoitettu, vauhdikkaasti etenevä ja erittäin mukaansatempaava. Siitä tosi puuttuu kunnon loppuhuipennus, mutten kokenut sitä tarpeelliseksi, sillä rikollisten pidätys sujuu ilman vastarintaa.

Tyttäreni Oona valmistui keväällä lukiosta hyvin arvosanoin ja haki Oulun yliopistoon biologian tutkintolinjalle. Hän pääsi heti ensimmäisellä yrityksellä sinne ja vuokrasi ystävänsä kanssa kimppa-asunnon läheltä yliopistoa. Viime sunnuntaina hän muutti Ouluun rahattomana ja tietysti olen huolissani hänen pärjäämisestä omillaan. Täytyy toivoa, että hän saisi edes asumistukea, sillä senkin hakemuksen käsittely on kestänyt kelalla jo kaksi kuukautta.

Olen itse lähinnä pelaillut ESO:a ja samalla suunnitellut jatko-osaa dekkarilleni. Sen jatko-osankin kirjoittaminen mietityttää, koska ei ole varaa julkaista edes ensimmäistä osaa omakustanteena. Olen nimittäin yhä työttömänä, koska paikkakunnallani ei ole lainkaan minulle sopivia töitä. Täytin kuitenkin tuon aktiivimallin ehdot, sillä olen käynyt Tarmo-hankkeen työvoimakoulutuksessa. Sain kesällä tehtyä jopa polttopuita ja ne riittävät nyt ainakin kahdeksi talveksi.

Kohtalon sinetti julkaistu

Sain tänään kirjapainosta uusimman kirjani Kohtalon sinetti, joka on Elben tarun seitsemäs osa. Kirja myös päättää Elben tarun sarjan. Olen varsin tyytyväinen kirjaani ja sain sille mielestäni riittävän hyvän lopun. Kirjasta löytyy tarkempi esittely omalta sivulta. Aion jatkossa keskittyä aiemmin mainitsemani dekkarin kirjoittamiseen, jota on jo kirjoitettu melkein 300 sivua.

Olen ollut yli vuoden työttömänä ja tähän mennessä olen saanut täytettyä aktiivimallin ehdot. Paikkakunnallani ei kuitenkaan ole enää mitään koulutusta, johon voisin osallistua, joten en voi jatkossa täyttää aktiivimallin ehtoja ja siksi vähäiset tuloni tippuvat vieläkin alemmaksi. Siksi yritänkin julkaista tuon työn alla olevan dekkarini jonkun suuren kustantamon kautta ja sen takia siinä kirjassa on vielä paljon työstettävää.

 

Pohjolan tuulet julkaistu!

kansi_pieniSain hetki sitten postipaketin, jossa on uusinta kirjaani Pohjolat tuulet. Kirja näyttää muuten hyvältä, mutta kannet ovat varsin tummasävyiset. Luulin niiden tulostuvan kirkkaampina väreinä, kuten kuvassa.

Kyseessä on siis jatko-osa Elben tarulle, jossa kuvataan enimmäkseen Elben tyttären Asla Valkohiuksen elämää, kun tämä pakenee Pohjolaan. Kirjassa on melkein 600 sivua tekstiä, joten sitä ei voi lukea yhdessä päivässä. Itse olen ainakin tyytyväinen tarinan etenemiseen, sekä kirjan tapahtumiin.

Olen ollut työttömänä nyt kolme kuukautta ja sen seurauksena rahavarat ovat lopussa. Painatin kirjan veronpalautuksilla ja loput niistä tuloista meni tyttäreni vanhojentanssimekkoon.

En saanut tehtyä polttopuita jatkuvien vesisateiden ja jalkakipujen takia, mutta uskon silti puiden riittävän ensi talveksi. Muuten elämäni on kunnossa ja jatkan kirjoittamista. Olen myös pelannut päivisin ESO:a.

Musta kuolema on julkaistu!

etukansi_pieniSain viimeinkin painettua Elben taruun jatko-osan, joka kantaa nimeä Musta kuolema. Sitä edeltävän osan (Varjojen valtakunta) tapahtumista on loikattu ajassa reippaasti eteenpäin, sillä Elben Olemattoman tytär Asla Valkohius on jo murrosiässä. Tarina pyörii pitkälti vakavan ruttoepidemian ympärillä, sekä myös luonnonuskovaisten aikeissa syrjäyttää kuningatar Elbe valtaistuimelta. Mielestäni tarina sopii myös nuorille lukijoille, muttei kuitenkaan lapsille.

Olen yhä käynyt töissä päivisin, eikä minulle ole jäänyt aikaa pelata ESO:a. Olen kuitenkin kirjoittanut varsin ahkerasti, sillä Elben taru kutonen on viimeistelyvaiheessa ja olen myös aloittanut jo Elben taru seiskan kirjoittamisen. Se osa todennäköisesti päättää koko tarun.

Tyttäreni Oona aloittaa syksyllä lukion toisen luokan. Pidin myös kesällä pienen loman ja kävimme silloin appivanhempieni luona Salossa, sekä puolisoni siskon luona Jyväskylässä. Minulla on töitä syyskuulle, jonka jälkeen ajattelin tehdä reippaasti polttopuita. Onneksi olemme molemmat olleet terveitä ja rahatilannekin on ollut kunnossa töideni takia.

Uuden kirjani tilauksia voi tehdä yhteystietojeni kautta. Kirjan tarkempi esittely on omalla sivullaan, joka löytyy Elben taru painikkeen alta.

Pakkaspäiviä

Aika on taas vierähtänyt nopeasti edellisestä postauksestani. En sen puoleen usko kenenkään lukevan kirjoituksiani, koska ei ole tullut yhtään komentiakaan.

Joulumme meni normaalin perinteen mukaisesti. Söimme kinkkua, karjalanpiirakoita, riisipuuroa ja rusinakiiseliä. Sitten avasimme kuusen alla olevat lahjat. Loppiaisena nakkasin kuusen pihalle. Kävimme myös katsomassa kaupungin järjestämän uudenvuoden ilotulituksen, joka olikin varsin näyttävä, jopa minun mielestäni.

Pakkasta riitti!
Pakkasta riitti!

Tammikuun alussa olikin sitten varsin kovat pakkaset! Siitä on todisteena viereinen kuva, joka on tosin otettu huonon kännykkäni vga-tasoisella kameralla. Sisälämpötilakin putosi, koska asumme vanhassa talossa. Jouduinkin lämmittämään reippaasti uunia, sekä vääntämään lämpöpatte-reiden säätimiä suuremmalle.

Olen käynyt yhä töissä päivittäin ja työsopimustani jatkettiin syyskuulle. Sain myös autokorjauslaskut maksettua, sekä katsastettua autoni. Siltä osin kaikki on toistaiseksi kunnossa. ESO:a en ole pelannut pitkään aikaan.

Oikoluin uudestaan Shamaanin oppilas kirjani ja poistin dialogeista kaikki turhat kuvailut. Nyt se on edellistä versiota helppolukuisempi ja  selkeämpi. Samalla hankin sille ISBN-numeron. Kirja on yhä luettavissa PDF-muodossa ja se löytyy Elben taru painikkeen alta.

Sarjan viides osa Musta kuolema on täysin valmis. En ole vielä painattanut sitä kirjaksi rahanpuutteen takia, mutta toiveissa on, että saan sen julkaistua keväällä. Olen yhä kirjoittamassa kuudetta osaa Pohjolan tuulet, josta on koneella jo yli 300 sivua. Lopputapahtumien juoni on jo päässäni valmiina, mutta toki se hioutuu vielä paremmaksi kirjoittamisen yhteydessä.

Töitä ja shakkia

magnus_carlsenPari päivää sitten tuli valvottua pitkälle yöhön, jolloin seurasin netistä norjalaisen Magnus Carlsenin ja venäläisen Sergei Karjakinin välistä shakin MM-ottelua. Pitkillä miettimisajoilla pelatut pelit olivat päättynet tasan 6-6 ja kilpailu ratkesi pikapeleillä. Carlsen pelasi kaksi niistä tasan, mutta voitti kaksi seuraavaa. Se riiti maailmanmestaruuteen ja olin tosi onnellinen suosikkini voitosta. Carlsen vielä uusi mestaruutensa syntymäpäivänään ja kuittasi samalla itselleen yli puoli miljoonaa euroa.

Sitten muihin asioihin. Olen ollut osa-aikatöissä Nurmeksen evankelisen opiston ystävät ry:ssä arkistonhoitajana. Työnteko on ollut ihan mukavaa puuhaa pitkästä aikaa, eivätkä tehtävät ole olleet kovin vaikeita. Sain kuitenkin pari päivää sitten kuulla, että Kela pudottaa perhe-eläkettäni 300 eurolla kuukaudessa, joten en oikeasti tienaa työnteolla yhtään sen enempää kuin ollessani työtömänä. Työmatkakin on vielä pitkä, joten bensakulut nousevat moninkertaiseksi normaaleihin ajoihini verrattuna. Toistaiseksi minulla on tiedossa noita töitä ensi vuoden maaliskuulle.

Tyttäreni Oona aloitti lukion ja on jaksanut käydä siellä päivittäin, vaikkakin päivät ovat pitkiä ja raskaita. Itse olen yrittänyt kirjoittaa vapaa-ajallani, mutta töiden takia siihen jää liian vähän aikaa. Elben taru viitonen (Musta kuolema) on kuitenkin painatusta vaille valmis ja itse olen sisältöön varsin tyytyväinen. Kuudes osa on parhaillaan työn alla ja sitä on kirjoitettu 274 sivua, eivätkä päähenkilöt ole vieläkään päässeet Pohjolaan saakka, vaikka kirjan nimeksi pitäisi tulla Pohjolan tuulet. Epäilenkin kirjan paisuvan 600 sivuiseksi, jolloin olisi ehkä järkevää siirtää osa alkupään teksteistä tuon viidennen osan loppuun. Minulla ei ole edes rahaa kirjan painatukseen, koska joudun maksamaan 1 000 euroa autonkorjauksesta syntynyttä osamaksuvelkaa, sekä maksamaan myös Kelalle yli 500 euroa palautuksia. Kirjoitankin tuon kuudennen osa kaikessa rauhassa valmiiksi ja julkaisen Elben taru viitosen vasta vuoden 2017 keväällä.

ESO:n pelaaminen on jäänyt vähemmälle ja yleensä käyn katsomassa vain päivän postit, sekä päivitän samalla kiltakaupat. Joulukin on pian ovella ja pitäisi etsiä jostain kuusi. En ole ostanut vielä lahjojakaan ja rahapulan takia ne saattavat jäädä myös ostamatta. Pari  päivää  sitten  maksoin  yli 1 000 euron edestä pakollisia laskuja ja vielä jäi paljon maksamatta.

Mietintätauko

Kirjoitusprojektini on tauolla, sillä on pakko mietti hiukan tuon dekkarin juonta. Olen kirjoittanut dekkaria jo 230 sivua ja tarina on loppusuoralla. Juoni on ihan hyvä ja tarina on mielenkiintoinen, mutta jämähdin kohtaan, jossa pitäisi sujuvasti siirtyä loppukohtaukseen. Siksi pieni mietintätauko on paikallaan.

Viikonloppuna oli tyttäreni Oonan rippijuhlat. Meillä kävi paljon porukkaa juhlimassa ja tarjoiltavakin oli loppua kesken. Kaikki meni onneksi ihan hyvin. Nyt Oona on kesätöissä kaupassa ja kuskaan häntä edestakaisin.

Oma aikani on mennyt pelatessa ESO:a. Kuntouttava työtoiminta loppui kohdallani ja olen siitä iloinen. Sain kesän vapaaksi ja seuraava TE-toimisto käynti on elokuussa. Haen kuitenkin kaupungilta palkkatukityötä ja saa nähdä kuinka siinä käy, mutten oikein jaksa uskoa pääseväni palkattuun työhön.

Kirjoittamisen intoa

Olen kirjoittanut kaksi viikkoa putkeen uutta kirjaa! Siirsin tuon Elben tarun suosiolla syrjään ja aloin kirjoittaa dekkaria. Sitä on nyt koossa jo yli 120 sivua eli olen kirjoittanut 60 sivua viikossa.

Kuvailen kirjassani Juho Valkama nimisen nuoremman kostaapelin elämää, joka suorittaa poliisin koulutukseen liittyvää harjoittelua Joensuun poliisiasemalla. Hän pääsee heti ensimmäisenä päivänään rikostutkijana selvittämään eläkeläisnaisen kuolemaa, joka vaikuttaa alussa itsemurhalta (juonut itsensä hengiltä). Tutkimuksien edetessä taustalta paljastuukin laajamittainen juonittelujen salaliitto.

Kirjoitan dekkarin minä-muodossa, joka tuo luonnollisesti omat haasteensa, mutta lukijan on myös helpompi samaistua Juhon vaiherikkaaseen yksityiselämään. Hän kun elää avoimessa suhteessa puolisonsa Anun kanssa ja hänellä on vielä murrosikäinen tytärkin Jenna.

Suunnittelen kirjan juonen niin, että minun on helppo kirjoittaa jatkossa lisäosia Valkaman seikkailuista. Tapahtumien taustalla vaikuttaa salainen, valtaa tavoitteleva Vasemman käden uskonnollinen lahko, johon Valkama tämän tästä törmää rikostutkimuksissaan.

Masentava tieto

En ole kirjoittanut tätä blogia kuukauteen, koska ei ole ollut mitään sen ihmeempää asiaa. Tänään sain Taikelta päätöksen avustushakemukseeni ja se oli kielteinen. Perustelujen mukaan hakijoita on ollut paljon ja jaettavia määrärahoja vähän.

Tuo päätös siis tarkoittaa sitä, etten voi julkaista jatko-osia Elben taruun. Tietysti se tieto masentaa ja vie viimeisetkin kirjoitushalut, mutten silti aio luovuttaa. Jatkan kirjoittamista ja toivon pystyväni joskus tulevaisuudessa julkaisemaan teokset omakustanteina.

Tänään kävin shakkikerhossa ja yllättäen voitin kaikki pelini! Sain siis tuloksen 12/12. Olin vähän häkeltynyt, sillä voitin pelejä, vaikka päätäni särki ja minulla oli muutenkin sekava olotila. Edellisellä viikolla jäin tulokseen 9/12.

Muuten arkeni on mennyt aivan normaalisti kotiaskareissa ja pelatessa. Olen parin viikon ajan pelannut Skyrimiä, mikä on The Elder Scrolls: Onlinen (ESO) edeltäjä. Pelaan peliä läpi nyt neljättä kertaa, joten lukijan on helppo ymmärtää mieltymykseni kyseiseen peliin… Alla on kuva tämän kertaisesta pelihahmostani, jonka nimi on Elderala.ScreenShot1414

Koneen ääressä

Innostuin niin paljon Shamanin oppilaan muokkaamisesta E-kirjaksi, että tein saman jatko-osalle Kaksi polkua. Nyt sekin kirja on muokattu julkaisukuntoon ja ajattelin laittaa sen myyntiin E-kirjana. Touhussa vierähti useampi päivä, sillä tein paljon korjauksia kielioppiin ja tekstin pitäisi olla nyt melkein virheetöntä.

Eilen oli Kristallilla töissä, eikä siellä ollut mitään tekemistä. Suurin osa päivästä meni lorvaillessa ulkona ja tietysti aika kävi varsin pitkäksi. Tuota kidutusta on kestettävä kesäkuun puoliväliin asti. Toivottavasti saan edes kesän vapaaksi, niin jaksan sitten etsiä syksymmällä töitä.

Oona lähtee ensi viikonloppuna Ranskaan, jossa hän tutustuu paikalliseen koulujärjestelmään. Minun täytyy vielä hankkia hänelle matkalaukku ja nostaa rahaa. Passin hankimme jo vuoden vaihteessa. Koululaiset saavat tutustua kokonaisen päivän Pariisiin ja toivon hartaasti, ettei Isis tee silloin terrori-iskuja.