Elämäni käännekohdat
Ilmestyin maailman valoon vappuna vuonna 1969. Pidän siitä että syntymäpäivänäni on aina vapaata ja saan juhlia synttäreitäni simaata juoden ja munkkeja syöden. Vanhempani muuttivat Juuan Vuokosta Nurmeksen Savikylään 1970 luvun alussa ja siitä lähtien olen asunut isäni ostamalla maatilalla.
Isäni viljeli maata ja meillä oli lypsykarjaa. Kävin peruskoulun loputtua viljelijä-koneenkorjaajalinjan Nurmeksen Maatalousoppilaitoksessa. Sen jälkeen tilallamme tehtiin sukupolvenvaihdos ja pääsin jatkamaan isäni maanviljelys ammattia itsenäisenä yrittäjänä.
Tutustuin puolisooni Piaan kirjeenvaihdon kautta vuoden 1993 aikana ja meidät vihittiin Nurmeksen kirkossa vuonna 1995. Tyttäremme Oona syntyi vuonna 2000 ja samana vuonna lopetimme maatalouden kannattamattomana. Aloitin kolmevuotisen datanomiopiskelun iltalinjalla Nurmeksen Ammattiopistossa ja päivisin kirjoitin kirjaani Elben taru.
Äitini sairastui syöpään ja kuoli vuonna 2001. Isäni kuoli syöpään heti äidin jälkeen vuonna 2002. Tuolloin olin kirjoittamassa Elben tarun kakkososan loppua ja ehkä vanhempieni kuolema vaikutti tarinan kerrontaan tunnetasolla.
Datanomiopiskelun jälkeen laitoin metsää ja pellot myyntiin saadakseni rahaa, sillä työllisyystilanne Nurmeksessa oli heikko. Tein kaksi vuotta veteraaniavustajan töitä osa-aikaisena työntekijänä. Tuolloin puolisoni Pia sairastui syöpään vuonna 2005. Hän kesti sytostaattihoitojen avulla kaksi vuotta sairautensa kanssa, mutta menehtyi lopulta keväällä 2007.
Tyttäreni Oona aloitti koulun saman vuoden syksyllä ja siitä lähtien me olemme eläneet kahdestaan. Vuonna 2009 perustin Timon kotiapu yrityksen, mutta asiakkaita oli liian vähän, enkä saanut jatkoa hakemalleni starttirahalle. Siitä lähtien olen ollut työttömänä ja ajankuluksi olen kirjoittanut jatkoa Elben tarulle. |