Elben taru

Fantasiasarjani toinen osa

Kaksi polkua

on julkaistu!

Kolmas osa on parhaillaan muokattavana koneellani.

  

Timo Turunen

Tarina kertoo nuoren tytön kasvutarinan. Tapahtumat sijoittuvat Pohjolaan, jossa ihmiset saavat elantonsa metsästämällä, kalastamalla ja marjastamalla. Tarinan päähenkilöä Elbeä kiusataan, eikä hän siksi viihdy oman heimonsa keskuudessa. 

Eräänä päivänä kaikki muuttuu, sillä Elbe tapaa metsässä merkillisen olennon, joka kertoo hänelle heimoon liittyviä salaisuuksia. Tapahtuma syöksee Elben seikkailuun, jossa koko hänen heimonsa tulevaisuus on uhattuna.

Tilaamalla minulta kirjan saa 15 eurolla kappale + postituskulut.

Shamaanin oppilas kansikuva

Nordbooks

Elben taru 1 tilaus

Elben taru 2 tilaus

Pohjolassa puhaltavat muutoksen tuulet. Elbe saa luvan seurustella rakkaansa Rihanin kanssa, mutta totuuden salaaminen vaikeuttaa heidän välejään. 

Elben onkin päätettävä seuraako hän mestarinsa Asserin viitoittamaa polkua vai valitseeko hän oman polun kuljettavakseen. Asserin uhmaaminen vaarantaisi heimolaisten tulevaisuuden ja voisi johtaa mestarin ja oppilaan väliseen kaksintaisteluun. Elben onkin siksi salattava aikeensa mestariltaan. 

Tilaamalla minulta kirjan saa 20 eurolla kappale + postituskulut.

© 2010 Elben taru

Elben taru

Shamaanin oppilas

Kaksi polkua